Dreamoor

Dreamoor
Shiny happy border collies!

24.4.2016

Kasvattien kanssa temuamista

Mahtava viikonloppu takana! Oli siis vaan taas niin kivaa hengata hyvässä porukassa. No missä porukassa? No tietenkin meijän pentujen ja pentujen ihmisten porukoissa. Meillä oli siis kasvattipäiviä tuplat tänä viikonloppuna.

Lauantaina Mika opasti meille vähän peltojälkijutskia ja Halloween pennut pääsivät siinä siis kokeilemaan jälkeä ekoja kertoja. Mukana oli myös muitakin kuin vaan Halloween pentuja, mutta osa näistä oli tehnyt jo jonkin verran jäljestystä. Kuvista saattaa saada vaikutelman, että keli suosi, mutta joo ei, ei todellakaan suosinut. Taivaalta tuli vettä, räntää ja rakeita ja aina silloin tällöin aurinkokin porotti eli ihan sekopäinen keli. Enihuu, silti me vaan treenailtiin ja saatiin ihan hyvät geimit aikaiseksi. Itse otin osaa treenipäivään Ulpukan kanssa ja Alli oli kyllä ihan positiivinen ylläri, ottaen huomioon, että se ei ole pariin vuoteen jälestellyt lainkaan. Alli on luottomamma, mä niin tykkään siitä, sen kanssa ei ole koskaan tylsää.
Jälkipäivän kuvat © Jani Leisti.

Hiipparit ruispellossa

Tolstoi opettelee jälkeä


Alli painaltaa menemään

Viima oli kovinkin pätevä jäljestäjä


Sunnuntaina jatkui tiukka treenitahti hakupäivällä. Sirke tuli opastamaan pieniä pentuja ja vähän vanhempiakin pentuja haussa. Tällä kertaa keli suosi ja meillä oli kyllä superkiva päivä kokonaisuudessaan ja koirien treenitkin sujui hienosti!

Omaa mieltä tietysti lämmitti erityisesti Nooan hyvä treeni. Nooa teki mallikkaan suorituksen ja nyt voidaan edetä yksi askel treenissä eteenpäin mikä oli itselle innostavaa, ettei tarvitse junnata paikoillaan. Kiintorullailmaisu on vielä vähän vaiheessa, niin se kyllä vaatii vahvistamista mutta vähän lisää treeniä senkin osalta niin hyvältä vaikuttaa. Hieno juttu ja hieno Nooa!

Hukka hakutreeneissä
©Sanna Jääskeläinen


Hukka maalimiehellä
©Tuija Leisti


Lopuksi vielä posetusta
©Sanna Jääskeläinen

Sirius viiletti maalimiehille epäröimättä
©Sanna Jääskeläinen


Pieni PK-koiran alku
©Elina Sormunen


Lumo, hän syntynyt on vauhti kallossaan!
©Sanna Jääskeläinen


Lumo maalimiehellä
©Tuija Leisti


Treenin lopuksi pikku poset
©Sanna Jääskeläinen

Fiona on jälkikoira mutta kokeili reippaasti myös hakua
© Ansku Turunen


Rankkaa duunia
©Mikko Turunen

Nuutin pistot oli omaa luokkaansa!
© Ansku Turunen


Nuutti keskilinjalla
©Ansku Turunen

Pipsa on suvereeni esineruudussa
©Sanna Jääskeläinen


Mun kiltti ja ihana Nooaseni odottaa ohjeita
©Sanna Jääskeläinen


Tiukka lähetystilanne...
©Sanna Jääskeläinen

...ja sehän lähti kuin telkkä pöntöstä!
©Sanna Jääskeläinen

 
Sanna Jääskeläinen ehti ottamaan kuvan kun Nooa viilettää maalimiehelle.

Vauhti oli kova, näytöille meno on aika järkkyä tuon perässä ja hankalassa maastossa, onneksi ei kukaan kuvannut sitä...
...paitsi, että pitihän se arvata! Kiitos Tuija :)




Treenipäivien lisäksi otettiin vähän tottelevaisuutta ja esineruutua pienten kanssa. Kurpitsa ei ottanut osaa koulutuspäiviin mutta pääsi kyllä treenimään esineruutua, missä se onkin aika haka! Se on perinnöllistä, Allin poika niin totta kai se on hyvä esineruudussa!

Että semmoista actionia meillä. Kesä on ihanaa aikaa kun maastokausi on käynnissä ja on kasvattipäiviä tasaiseen tahtiin. Seuraavaksi nähdäänkin leirillä toukokuussa, en melkein malta odottaa!



.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti