Dreamoor

Dreamoor
Shiny happy border collies!

8.12.2013

Treenipölinää

Hyviä treenejä plakkarissa!

Allin kanssa on treenattu agilityssä pujottelua ahkerasti, mutta vielä ei läpimurtoa ole tapahtunut. Kujakepein ja verkoilla me tätä hommaa tehdään ja hyvältä se näyttää mutta se viimeinen lampun syttyminen on vielä edessä. Kunhan Alli sen hiffaa niin se on sitten siinä mutta sitä odotellessa siis.

Lauantaina 7.12. oli RSKK:n agilitymestikset, joihin me Allin kanssa myös osallistuimme. Sääntöinä oli, että jos on tänä vuonna aloittanut lajin niin saa osallistua putkiluokkaan, muuten vaihtoehtoina oli möllit ja kisaavat. Mehän aloitimme Allin kanssa syyskuussa agilityn, mutta mulle vähän vihjailtiin, ettei ole asiaa putkiluokkaan joten painostuksesta johtuen ilmoitin sitten Allin mölliluokkaan, vaikka keppejä ei osatakkaan. Alli meni mallikkaasti koko radan mutta kepeiltä tuli sitten se hylly, muuten oli ihan iisi rata. Huomasin itsessäni tutun paineen, että kun on "pakko" onnistua niin aloin yli-varmistelemaan mitä en tee treeneissä. Täytyykin kouluttaa itseään siihen ettei varmistele, koska muuten jää auttamattomasti jälkeen ja sitten alkaa ongelmat. Alli meni kuitenkin hyvin ja sijoittui toiseksi omassa säkäluokassaan ja sai hienon ruusukkeen muistoksi ekasta aksastartistaan.

Alli ja palkinto
 
 
Allin poika Nooa kävi tänään tokoilemassa tokon valkkuryhmässä ja nyt, nyt alkaa näkyä sellaista menoa mihin olen tyytyväinen. Nooahan on hyvin aktiivinen ja tarjoaa tekemistä, mutta meillä on tämän syksyä ollut pieni kysymysmerkki nimeltään oikea viretila. PK puolelle on haettu vahvuutta ja voimaa, sitten taas toisaalta TOKO jutuissa on pitänyt hakea herkempää ja maltillisempaa ajatusmaailmaa. Näiden kahden väliä ollaan soudettu ja huovattu ja koirakin taisi mennä epäjohdonmukaisuudesta johtuen vähän sekaisin.

Tänään tehtiin tokoa kahdessa erässä, ensin vahvaa ja vietikästä seuraamista ja jääviä nopeassa temmossa. Nooa oli TODELLA hyväntuntuinen seuraamisessa ja koska meillä on peilit hallin seinällä niin Nooa myös näytti ihan pirun innokkalta tehdessään. Jäävissä kun tein liikkeestä seisomisen ja katsoin peilistä niin käskyn saatuaan Nooa niiasi jotta sai vahdin pysähtymään samantien käskyn kuultuaan. Ihan törkeän hieno liikkeestä seisominen!! Sen jälkeen muutama luoksetulo ilman pysää, sen verran oli vauhtia, että pelkäsin jo että sen tassut palaa matolla. Sen jälkeen shiftattiin ajatusmaailma enemmän sinne rauhallisuuden puolelle ja treenattiin ärsykkeiden sietämistä ilman, että pakka hajoaa ja that's it ja siitä koira autoon.

Toinen treenivuoro lähti liikkeelle ruudulla, jatkui ohjatulla ja päättyi kaukoihin.
Ruudussa pientä säätämistä, samoin ohjatussa, mutta se mikä oli positiivista niin koiralla pysyi hyvä vire koko ajan vaikka liikkeet eivät menneet putkeen.
Kaukoissa meillä oli häiriöliikkurit heilumassa mutta Nooa ei edes vilkaissut liikkureita vaan tuijotti minua suoraan silmiin niin intensiivisesti, että ajattelin sen jo liikkuvan kaukoissa eteenpäin ihan vaan katseen voimalla, mutta ei, se teki todella rennot mutta presis oikeat asennonvaihdot.
Hyvä treeni ja hieno fiilis!

Meillähän ei ole ollut mitään kisasaavutuksia pitkään aikaan Nooan kanssa mutta enemmän kuin kisatulokset, mieltä lämmittää se että paneutumalla asiaan saa vaikeaatkin asiat korjattua (vaikka niihin aikaa saattaakin mennä). Nyt treenaaminen on taas kivaa, kun tietää miten asiaa korjataan ja usko palaa siihen, että kyllä me saadaan tämä homma kondikseen!

Hei muuten, jos joku on kiinnostunut pikku-Nooista niin kerrotaan, että pullat on uunissa ja nyt kannattaa laittaa pentukyselyä kennel Brisknesiin. Sinne on siis odotettavissa ensi vuoden helmikuussa Nooan & Keenan pentusia.

Kennel Pikkupaimenessa on myöskin pentuja, meidän Manun jälkikasvua. Siellä saattaa olla joku pentu vielä vapaana, en ole varma mikä on tilanne joten kannattaa soitella Sarille jos Manu x Mila pentu kiinnostaa.


Alli normiolotilassaan :)



.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti