Onko meillä ollut kilttejä koiria tänä vuonna... tuoko pukki lahjoja? Nähtäväksi jää, joulupukin kirjeeseen on eksynyt toiveita karvakuonoilta: uudet PK-noutokapulat; treenipalkkausleluja; agility koulutusvideota on Alli toivonut sekä agi.fi lehti olisi Allin mielestä tuikitarpeellinen; Alli tahtoo myöskin uudet y-valjaat ja pojat haluaa heijastavia taluttimia; Maukka ja Justus tahtovat uuden kissapuun, koska Justus ei enää mahdu kissapuun ylimmälle tasanteelle ja Maukka tahtoo oman paikkansa kissapuusta, nyt Justus jyrää sen ja valtaa koko puun. Voi, voi, tontut tarkkailevat ikkunoista ja toistaiseksi ovat ilmeisesti sitä mieltä, että ovat olleet riittävän kilttejä :)
Nooan kanssa on päästy askel eteenpäin tokossa ja mielentilatreeneissä.
- Ohjattu nouto. Kun treeni on selkeä niin huuto ja karjuminen on jäänyt pois. Selkeät ohjeet ja selkeät treenit niin ei nouse poika ylikierroksille. Olen palannut treenissä alkuun, eli vielä en tee kapuloilla vaan ihan vaan tehdään suuntia, niin kauan kunnes se tulee selkärangasta. Sitten vaihdetaan kapuloihin kaikki muut paitsi keskimmäinen kohde. Hiljaa hyvä tulee.
- Ruudussa se ei vieläkään hahmota sitä oikeaa paikkaa, enkä ymmärrä miksi, mutta eipä tuo mitään, helpotetaan ja autetaan kunnes jonain päivänä lamppu syttyy, toivon ma niin. Huomasin, kun ohjeet on epämääräisiä niin se menee epävarmaksi ja paletti hajoaa ja alkaa tarjota ihan pöllönä kaikkea mahdollista. Sille pitää antaa selkeät ohjeet niin sitten on mieli rento.
- Merkki sujuu nyt hyvin ja täsmällisesti! Tästä olen eri iloinen!
- Seuraamista tehdään vietin rakentamisen kautta, ihan bueno mutta ei kanna vielä niin pitkälle kun sen pitäisi, tätä täytyy työstää edelleen.
Manu ja haku. Tehtiin tänään hakutreenit Paulan ja Maken kanssa. Ihan vaan ilmaisutreeniä, Manu näki keskilinjalla kun maalimies käveli metsään ja kiintorulla ilmaisuna sitten näytölle. Tarkoitus oli tehdä kuusi löytöä mutta kun Manu meni niin suvereenisti niin tehtiinkin vain neljä ja loppupalkkana Manulla oli hillua Sylvin ja Näpsän kanssa, paras palkka :)
Tottista tehtiin kanssa vähän, seuraamista, eteenmenoa ja sen semmoista. Kevyesti ja coolisti, as always.
Allin aksartelut paksartelut menee silleen hyvin, että kaikki esteet on hanskassa (paitsi pujottelu) ja kontakteja väännetään ja talven aikana teen sille ne kepit kuntoon, mutta nyt en jaksa edes miettiä sitä. Se kuuntelee kivasti ohjausta koska on niin kiltti <3.
Meidän hallin vanha ja rupunen rengas on käydä kohtaloksemme. Se on semmoinen tosi pieni moottoripyörän(?) rengas mikä on teipattu jeesusteipillä ympäriinsä ja ketjuilla kiinnitetty puiseen kehykseen. Karmean painava este jota ei yksinään jaksa kukaan edes nostaa kentälle. Allipa tömäytti lauantaina esteeseen niin, että jäi killumaan kurkustaan renkaan ja puun väliin ja roikkui ketjuista kainaloistaan, se oli ihan kauhean näköistä :(
No, ei siihen päällisin puolin tullut vammoja mutta epäilenpä että sattui ihan saatanasti kun se siihen törmäsi kun tuli ihan sata lasissa rataa pitkin siihen renkaalle!!! Siihen loppui meidän treeni. No, mulla ei ollu vaihtoehtoja kun tehdä yksittäin se este heti perään ettei sille jää henkisiä traumoja niin ei se Alli mikään pehmoluuseri kylläkään ole meinaan siitä vaan epäröimättä hyppäsi renkaan ihan hienosti. Siihen sitten lopetin.
Tiättekö, mä epäilen, että se yritti hypätä sen koko esteen yli, mutta sehän on joku 165 cm korkea niin ei sitten ihan päässyt yli. Taidan vaihtaa tuolle esteelle sanaksi "rengas" eikä "hyppy".... voi olla että se sekoittaa Allia, kun se oikeesti on niin kiltti että olettaa, että hyppy tarkoittaa YLI eikä läpi. Tyhmä minä, raukka Alli <3
Noora Näätänen otti Nooasta kauniin kuvan lauantaina kun Nooa oli aksan hallintakokeen häiriökoirana.
.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti