Dreamoor

Dreamoor
Shiny happy border collies!

28.8.2016

Jälkikokeessa ja vähän vepekuvia

Lauantaina 27.8 päästiin varasijalta SPL Keski-Suomen järjestämään jälkikokeeseen Mänttä-Vilppulaan. Se päivä olikin sitten lopulta vähän huono päivä itselleni, sain perjantaina erittäin ikäviä uutisia ja päälle pukkasi vielä flunssa, joten vähän kehnossa mielentilassa starttasin auton aamusella kohti Mänttä-Vilppulaa. Järjestäjät olivat olleet niin ihania, että laittoivat kokeen alkamaan vasta klo 10, niin ei tarvinnut onneksi ihan kukonlaulun aikaan lähteä liikkeelle, vaan sai nukkua flunssaansa pois vähän pidempään.

Koemaastot olivat kertakaikkisen upeat ja järjestelyt kokeessa olivat ammattimaista luokkaa, joten mihinkään ylimääräiseen ei tarvinnut ajatusta suoda, sai keskittyä vaan kokeen suorittamiseen ja näinhän se pitääkin olla.  Lauantaina Rauli-myrsky pisti parastaan ja kohtalaisen kovaa tuuli jo aamusta mutta muutoin oli oikein suosiollinen sää. 

Jana oli todella siisti ja selkeä, oikein oppikirjasta. Olin iloinen, että saatiin niin hieno jana ja hyvin Nooa sen suorittikin, pisteitä janalta 40/40. Jäljelle lähtö oli varman rauhallinen. Nooa jäljesti koko jäljen hyvin, tuntuma oli hyvä ja kulmat se suoritti pätevästi. Valitettavasti kova tuuli puski vähän hajua jäljen sivuun ja koska keppimotivaatio ei selkeästi ollut kunnossa niin meiltä jäi näiden kahden tekijän summana kaksi välikeppiä metsään. Vika on kouluttajassa, olisi pitänyt kiinnittää huomiota keppimotivaatioon enemmän. korjaamme tämän virheen seuraavissa treeneissä. Harmittaa vietävästi, että meille epätyypillisen mokan piti tulla juuri tähän saumaan. Jäljen jälkeen mieleni valtasikin pettymys, kun hyvistä olosuhteista huolimatta sössimme jo ensimmäisellä etapilla mahikset 1-tulokseen. Ajatukset eivät olleet muutenkaan kasassa ja vielä tämä mönkään mennyt suoritus rasitti päätä niin kyllä siinä negatiivisissa tunnelmissa vellottiin jonkin aikaa. Meinasinpa siinä hajamielisyyksissäni peruuttaa koetoimitsijankin Volvon lyttyyn, onneksi karjuivat kuin leijonat niin meinaamiseksi jäi.

Esineruutuun koetettiin kasata itseämme, Nooalla ei ollut siinä vaikeuksia ja se työskenteli hienosti. Ohjaajan typerän pistotuksen vuoksi metsään jäi kuitenkin yksi esine. Tuomari ystävällisesti kommentoi, että koira työskentelee hienosti mutta ohjaaja oli aika huono. Palaute oli oikein, ohjaajan virhe vaikutti pistemäärään tuloksena 22/30 pistettä. Tällä tosin ei ollut mitään merkitystä 1-tulokseen liittyen, se oli jo menetetty.

Tottikseen lähdettiin tekemään treenimäinen suoritus, semmoinen peruskauraa tyyppinen esitys. 

Paikkamakuu - Erinomainen
Seuraaminen - Erittäin hyvä (itse olisin toivonut Nooalta keskittyneempää seuraamista)
Liikeestä istuminen - Erinomainen
Liikkeestä maahanmeno - Erittäin hyvä(?)
Liikkeestä seisominen - Erinomainen
Tasamaanouto - Erittäin hyvä tai erinomainen
Hyppynouto - Erinomainen
Estenouto - Erinomainen
Eteenlähetys ja maahanmeno - Erinomainen (se olikin hieno!)

Pisteitä 96 pistettä, mikä oli tosi hieno pistemäärä ja olen siitä kovin iloinen, että saatiin päättää kehnosti mennyt koe hyvään tottikseen.
Valioitumisen haaveet siirretään pakon sanelemana ensi vuodelle, tänä vuonna on niin vähän kokeita, että ei ole mahdollisuuksia päästä enää yrittämään 1-tulosta.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman valokuvan Nooan vepe-treeneistä. Kiitos Pertti Oksanen (kaikkien kuvien ©Pertti Oksanen) kuvista!


Hukkuva pelastuu


Veneen hakua


Hukkuva jäi kun Nooa sai patukan :)


Siellä se Meri roikkuu mukana


Palkka löytyi vedestä


Esineet kulkee mukana kätevästi


2 kommenttia:

  1. Sannan kanssa silloin myrskylauantaina mietittiinkin, että melkoinen koesää teillä! Hienot tottispisteet ja ihania vepekuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tottiksen aikaan oli kyllä tosi kova tuuli! Tottikset meni kivasti!

      Poista