Syksy on saapunut ja blogikin sai uuden raikkaan syksyisen värin! Koekausi PK-puolella alkaa olla ohi, vielä jaksetaan treenata Nooan kanssa jälkeä ja eskaa kunnes lumi tulee maahan. Ollaan tänä kesänä käyty ahkerasti pellolla ja metsässä jäljellä ja tosi hyvin ehditty tekemään myös eskaa ja muita pikku näperryksiä. Esineruutua otettiin taas eilen ja hyvin sujui useamman esineen etsintä ja tuonti, täytyy vaan jatkaa treenejä siinäkin. Olen käynyt kirppareilla haalimassa lisää täytettä esineruutureppuun ja siellä alkaa olla ihan kivasti uusia mielenkiintoisia esineitä. Tottista ollaan otettu nyt loppukesästä vähän vähemmän, mutta sitäkin laadukkaampia treenejä. Uusia toko-sääntöjä alan treenaamaan vasta kun PK-maastotreenit on ohi eikä oikein muuta voi tehdä, sitten on tokon vuoro :)
Manun sairastelut ovat vieneet meiltä kisaterän tänä kesänä, joten yhtään koetta ei Manun kanssa käydä tänä vuonna. Ensi vuosi on kiikun kaakun, riippuen missä kunnossa teräspappa on, ikää kun on nyt jo 9,5vuotta.
Treenipäivityksistä ei muuta tällä erää.
Allin jälkeläisten tilanne on vielä auki, onko pentuja vai ei? Kas siinäpä päivän pähkinä. Tähän uutta tietoa tuo ultra joka on varattu lähipäiville. Palaan sittemmin päivittämään blogia sen tiimoilta.
.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti