Käytiin Ruipan kanssa Somerolla Kotikoskien tilalla treenaamassa paimennusta. Päivän oli järjestänyt Woollandian Marika, kiitos! Kivaa oli hyvässä porukassa mutta sanotaanko näin että meidän suorituksemme ei ollut päätä huimaava. Ehkä ennemminkin hävettää koko treeni mutta tulipa kokeiltua ja todettua ettei olla kisavalmiita lähellekkään. Ei taideta koskaan ollakkaan, alkaa vähän epäilyttää... pieni masennuksen poikanen tähän väliin.
Viikkoihin kuuluu olennaisena osana myös muutamat jälkitreenit. Nooan kanssa tallaillaan jälkiä ja Nooahan jäljestää. Nooa ei ole vain hyvä jälkikoira vaan se on myös aikamoinen vesipeto! Lauman kaikki pojat kävivät uimassa viikonoppuna ekaa kertaa ja näinhän se on että Ossi ja Nooa on ihan omaa luokkaansa tossa uimisessa. Lienee Nooalla vepe-kesä edessä joten heipä hei näyttelyturkki.
Aksakisoihin ollaan taas menossa Ruipan kanssa. Treenit sujuu hyvässä porukassa ihan hienosti joten mikä ettei sitä kisaamistakin voisi taas kokeilla pienen tauon jälkeen. Pari nollaa ykkösistä olis kiva tänä kesänä, katotaan onko onni myötä.
Kamalasti tehdään kaikkea, tokoa, tottista, jälkeä, hakua, paimennusta, vepeä, aksaa.... kylläpä kesä on ihanaa aikaa!! :)
.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti